Mielenilmaus 18.9.2015 Rautatientorilla

Hyvät TYHYläiset,

Ohessa YHL:n uunituore jäsentiedote ensi perjantaihin liittyen. (Tiedotteessa mainitut yhteiskuljetukset järjestää SAK, joka on ilmoittanut kaikkien olevan niihin tervetulleita. Mitä muihin ensi perjantaihin liittyvin asioihin tulee, niistä lisää tarpeen mukaan erikseen. Erityisesti on huomioitava, että joukkoliikenne näyttää olevan pääosin pysähdyksissä perjantaina.)

Mats Kommonen
TYHY PJ

 

YHL jäsentiedote:

Mielenilmaus 18.9.2015 Rautatientorilla

Yliopistojen ja tutkimusalan henkilöstöliitto YHL ry. osallistuu palkansaajajärjestöjen yhteiseen mielenilmaukseen Helsingin Rautatientorilla 18.9.2015 klo 11 alkaen STTK:n ja Palkansaajajärjestö Pardian päätösten mukaisesti.

Jäsen: Mielenilmaukseen osallistuminen on laillinen poliittinen toimenpide, johon järjestön päätöksen mukaisesti olet oikeutettu osallistumaan. Työnantaja ei saa estää sinua osallistumasta. Jos osallistuminen tilaisuuteen Rautatientorilla ei ole sinulle muista syistä mahdollista tai järkevää, ole töissä normaalisti. Kaikki jäsenet voivat osallistua mielenilmaukseen allekirjoittamalla nettiadressin: terveisethallitukselle.fi Voit myös kantaa rinnassasi YHL:n pinssiä tai/ja mustaa nauhaa.

Järjestöpäätös suojaa työntekijää

Virkasuhteinen jäsen (Cimo, Opetushallitus, Suomen Akatemia, Varastokirjasto ja Pelastusopisto): Virkamiehistä osallistuvat pääkaupunkiseudulla (Espoo, Helsinki, Hyvinkää, Järvenpää, Kauniainen, Kerava, Vantaa, Kirkkonummi, Mäntsälä, Nurmijärvi, Pornainen, Sipoo, Siuntio ja Tuusula) työskentelevät siten, että mielenilmaisuun osallistuakseen virkapaikalta voi poistua klo 10.00 alkaen ja virkapaikalle tulee palata viipymättä mielenilmaisun päättymisen jälkeen, kuitenkin klo 15.00 mennessä.

Järjestöt kantavat seuraukset mahdollisista sanktioista. Työnantaja voi pidättää palkasta mielenilmaisuun käytetyn työajan tai vaatia tekemään sen takaisin.

Ohjeita Rautatientorille tuleville

Kokoontumispaikka klo 10.45-11.00 on Ateneumin edessä, josta siirrymme torille. Tunnuksena YHL:n lippu. Laita rintapieleen YHL:n pinssi tai/ja musta nauha. Pinssejä jaossa paikan päällä.

Mielenilmauksen ulkopuolelle rajatut tehtävät

Liiton toimet eivät ole suunnattuja yliopistoa tai virastoa vastaan, joten jäsenistö voi sopia keskenään, miten sellaiset tehtävät, joiden tekemättä jättäminen voi aiheuttaa vakavaa vahinkoa yliopiston tai viraston omaisuudelle tai terveydelle tai pitkän tutkimusprosessin katkeamiselle, hoidetaan mielenilmauksen aikana.

Kuljetukset

Muilta paikkakunnilta järjestetään jonkin verran kuljetuksia, niistä löytyy lisätietoja YHL:n nettisivuilta. Nämä ovat tiedossa tähän mennessä

Pohjanmaa Katja Kaivonen (040 7094337) katja.kaivonen@sak.fi
Satakunta Raija Raittio, 040 8489450 (raija.raittio@sak.fi)
Pirkanmaa Sanni Halla-aho, 0400 427111 (sanni.halla-aho@sak.fi)
Keski-Suomi Ahti Ruoppila, 040 7478231 (ahti.ruoppila@sak.fi)
Häme Jari Rantala, 040 5112353 (jari.rantala@sak.fi)
Kymi Sonja Laitinen, 044 3141281 (sonja.laitinen@sak.fi)
Etelä-Savo/Mikkeli Kari Kokkola, 0400 853074 (kari.kokkola@sak.fi)
Mikkeli, yhteiskuljetukseen ilmoittautuminen oheisen sähköisen linkin kautta: https://www.lyyti.in/kuljetusmikkeli
Varsinais-Suomi/Turku  Outi Rannikko, 040 5434875 (outi.rannikko@sak.fi)

Lähtö Turun linja-autoaseman tilauslaiturista klo 8.30. Paluu Helsingistä tilaisuuden päätyttyä klo 13. Ilmoittaudu mukaan 17.9. mennessä: https://www.lyyti.in/Turunbussi

Mahdollisista muiden alueiden kuljetuksista ilmoitetaan heti, kun niistä saadaan tietoa.

Lisätietoja:

Puheenjohtaja Satu Henttonen, satu.henttonen@yhl.fi p. 040-524 9199
Viestintäkoordinaattori Antti Sadinmaa, antti.sadinmaa@yhl.fi p. 040-522 8852
TYHY puheenjohtaja Mats Kommonen, mats.kommonen@utu.fi

 

Turun yliopiston talouden sopeuttamistoimet

Hei hyvä TYHYN jäsen,

tässä tietoa 8.9. pidetystä yt-neuvottelusta liittyen Turun yliopiston talouden sopeuttamistoimiin.
Myönteinen vire neuvotteluissa jatkui. Jatkossa asioiden edetessä konkreettisempaan suuntaan niitä käsitellään yt- toimikunnan kokouksissa.

Kaikki henkilöstöjärjestöjen edustajat korostivat, että työntekijät tulee ottaa mukaan uudelleen järjestelyiden suunnitteluun myös laitos- tiedekunta- ja yksikkötasoilla, ja että esimiesten on hyvä ottaa huomioon henkilöstön kuormittuvuus muutoksessa. Palvelujohtaja Päivi Mikkolan mukaan asianosaisia
kuullaan suunnittelussa. Lisäksi intraan on tulossa samantyyppinen palautekanava kuin oli käytössä halrake-selvityksen yhteydessä.

Hallinnon rakenteiden uudelleen järjestelyistä:

Opintohallinnon keskittäminen on hallinnollista, ei fyysistä. Opintohallinnon prosesseja tullaan yhtenäistämään. Ymmärrys siitä että palvelua ja neuvontaa tarvitaan lähellä tärkeitä käyttäjäryhmiä
on olemassa. Päivi Mikkolan mukaan tekijät ja toimijat otetaan mukaan toimintojen suunnitteluun. Sama koskee muun hallinnon uudelleen järjestelyä. Aikataulu on kuitenkin kireä,
ja rehtorin mukaan päätös opintohallinnon hallinnollisesta keskittämisestä tulee tehdä mahdollisimman pian.

Tutkintoon liittyvästä kielenopetuksesta tehdään selvitystyö, jonka yhteydessä osapuolilla on mahdollisuus tuoda näkemyksensä esiin.

Tilojen suhteen todettiin, että käyttöaste koko yliopiston tasolla opetustilojen suhteen aiheuttaa pohdintaa.
Myös muiden tilojen käyttöä seurataan edelleen ja tilaohjelma II otetaan käyttöön.
Seilin tutkimuslaitoksen osalta omistajuuskuvioihin ja vuokramenojen pienentämiseen etsitään ratkaisuja.

Ulkoistamisesta – mihinkään massiivisiin toimenpiteisiin ei ryhdytä, mutta näitäkin mahdollisuuksia tullaan tarkastelemaan ja jälleen kerran kohteena on palkanlaskenta. Siirto Certiaan ei ole varmaa, mutta asiaa selvitetään.

Koulutusviennin odotetaan olevan terveellä pohjalla olevaa toimintaa maltillistenkin arvioiden perusteella.
Ko alalle tulee syntymään myös uusia työtehtäviä, joihin haetaan henkilöt sisäisellä haulla.
Suunnitelmissa on yhteistyön aloittaminen muiden yliopistojen kanssa pienissä aineissa, tai siis aineissa joiden sisäänotot ovat pieniä. Tästä olisi oltava jotakin konkreettista viimeistään helmikuussa 2016.

Ja sokerina pohjalla tai suolana haavassa

Talouden sopeuttamistoimet Turun yliopistossa ovat välttämättömiä ja niiden odotetaan perustellusti vaikuttavan niin, että käyttöön ei tarvitse ottaa vaihtoehtoa, jota kukaan ei halua ja joka johtaisi irtisanomisiin. Neuvotteluissa olen tuonut moneen kertaan esiin miten tärkeää on kiinnittää huomiota henkilöstön jaksamiseen ja työmotivaation ylläpitämiseen ja olen saanut sen käsityksen, että asian tärkeys on hyvin tiedossa yliopiston johdolla ja että, asia otetaan huomioon.

Turun yliopiston johto suosittelee kaikkia muuhun henkilökuntaan kuuluvia vaihtamaan 5 pv verran lomarahoja vapaaksi seuraavalla lomakaudella. Näin syntyvä säästö on merkittävä. Palvelujen mahdollinen alenema ylimääräisten lomien vuoksi ohjeistetaan joka tasolla niin, että se on vain siedettävä. Kokonaistyöajassa olevien kohdalla etsitään ja on osin jo löydettykin vastaavia säästömuotoja.

Pe 18.9. sopeuttamis- ja kehittämisohjelmaa käsitellään Turun yliopiston hallituksessa

Pe 18.9. klo 14.00 järjestetään koko henkilökunnan infotilaisuus sopeuttamis- ja kehittämisohjelmasta

Neuvottelut jatkuvat yt-toimikunnassa
9.10.
6.11.
7.11.

Siitäkin huolimatta että, palkansaajia ympäri maata pillastuttaneet viime päivien valtakunnan tason uutiset pakottavasta lainsäädännöstä, jolla poljetaan työmarkkinaosapuolien keskinäistä sopimusoikeutta,

toivotan jaksamista ja hyvää alkavaa viikonvaihdetta!

Ann-Mari Hirvonen
TYHY pääluottamusmies

P. 040 1708883

Idyllinen Saarenmaa kutsuu lomailijaa

Turun yliopiston henkilökunta, eläkeläiset ja yhteistyökumppanit voivat vuokrata Saarenmaan yliopistokeskuksesta huoneen tai vaikka koko talon.

Saarenmaan yliopistokeskus on erinomainen lomanviettopaikka aivan Kuressaaren keskustassa. Läheltä löytyy uimaranta, leikkipaikkoja, ravintoloita, ulkoilureittejä, kylpylöitä, golfkenttä, piispanlinna ja muita kulttuurikohteita.

Päärakennuksen huoneet ovat varattavissa toukokuun ja syyskuun välisenä aikana. Rakennuksessa on useita hotellitason makuuhuoneita ja aamiaiskäyttöön yhteinen tila. Juuri peruskorjattu ja hyvin varusteltu piharakennus on käytössä koko vuoden.

Anglan tuulimyllyt, Kaalin meteoriitti ja Sörven majakka vierailukohteina

Kesän aikana suomalaiset vapaaehtoiset ottavat Turusta saapuvat vieraat vastaan ja opastavat kaupungin tarjoamiin mahdollisuuksiin. Pihasauna on lämpimänä aina tarpeen mukaan.

Saarenmaalta löytyy paljon mielenkiintoisia kohteita, kuten Anglan tuulimyllyt, Kaalin meteoriitti ja Sörven majakka.

Matka Tallinnasta Kuressaareen on 217 kilometriä ja kestää noin neljä tuntia. Mantereen ja Saarenmaan välinen matka kuljetaan lautalla.

Hinnat, kuvat ja muu lisätieto: http://www.utu.fi/fi/yksikot/yliopistosaatio/kulttuurikohteet/saarenmaan-yliopistokeskus/

Tietoa Saarenmaasta: http://www.visitsaaremaa.ee/fi

Vuoden 2015 lomavaraukset kannattaa tehdä jo nyt! Tutustu em. sivuihin ja tee varaus sähköpostitse osoitteeseen saarenmaa@utu.fi