turun-yliopisto-paarakennus-1

Soke ja lomarahavapaat

Soke-hanke ja lomarahavapaat ovat puhuttaneet viime viikkoina ja ansaitusti. Molemmat isoja asioita meille arjessamme ja työssämme.

Soke on yliopiston pakkorako, johon olemme joutuneet Sipilän hallituksen leikkausten johdosta. Hallitus jäädytti yliopistojen indeksit ja teki vielä leikkauksia päälle. Lisäksi hallitus odottaa yliopistojen muuttavan toimintaansa tavoilla, jotka eivät mielestämme ole lainkaan paras mahdollinen tapa edistää tiedettä, koulutusta ja Suomen tulevaisuutta. Erityistä painetta juuri meihin luovat opetusministerin käsitykset siitä, että yliopistoissa on liian paljon meitä, tuki- ja hallintoväkeä. Soken lähtökohtana ei ole hallintoväen vähentäminen, vaan selviytyminen siitä tosiasiasta, että valtio ei anna meille rahaa toteuttaa yliopiston toimintaa sillä tavalla kuin me parhaaksi näemme. Yliopistolta uupuu nyt miljoonia euroja palkkojemme maksuun.

Me ammattiliittona teemme kaikkemme, jotta a) valtiojohto ymmärtäisi yliopistojen tilannetta ja toimintavaihtoehtojen järkevyyttä paremmin, ja b) jotta tällaiset ulkoa annetut pakkoraot hoidetaan yliopistossa parhaalla mahdollisella tavalla ja sekä työntekijöitä, lakeja että yleistä viisautta ymmärtäen. Tämä työ on tietysti arjessa melko näkymätöntä; se tapahtuu YT-pöydässä, soke-työryhmässä, pääluottamusmiehen Riskin kanssa koko ajan käymissä neuvotteluissa ja niin edelleen.

Neuvottelu – näkymätöntä työtä

Liitolla ei Suomessa voi olla hirveän paljon vaikutusvaltaa tällaisessa tilanteessa. Me voimme ryhtyä voimatoimiin, mutta se kohdistuu väistämättä ensisijaisesti yliopistoa vastaan, ja vaikutus valtionjohtoon jää hyvin vähäiseksi. Valtionjohtoon kannattaa yrittää vaikuttaa ensisijaisesti omien kontaktiverkostojen kautta. Ryhtykää poliittisesti aktiiviseksi, vaatikaa kannattamaltanne puolueelta toimia sivistyksen pelastamiseksi.

Voimatoimien sijaan toistaiseksi neuvottelemme aktiivisesti kaikesta, mistä neuvotteleminen on mahdollista. YT:llä on paha kaiku sanana, mutta sekä me että oma yliopistomme pyrkii tekemään sitä niin hyvässä hengessä, kuin tällaisessa tilanteessa on mahdollista. Meillä YT ei tähtää henkilöstön irtisanomisiin, ja olemme maankuuluja siitä tällä hetkellä.

”Palkallinen lomautus” tai melkein

Lomarahojen vaihtaminen vapaaksi on tästä hyvä esimerkki. Yliopiston henkilöstöjohto kovasti toivoo, että kaikki, joille se mitenkään olisi mahdollista, vaihtaisivat lomarahojaan vapaaksi, edes vaikka viikon verran. Me olemme luvanneet tukea pyyntöä. Jos me muu henkilöstö tekisimme tämän kaikki, luovuttaisimme yliopistolle yli puolitoista miljoonaa euroa ansaitsemiamme pakkkarahoja. Se on iso summa, ja jokaiselle meistä se lomaviikon palkka on myös iso summa. Mutta niin on myöskin yliopiston hätä. Jos yliopisto ei löydä säästökohteita, se joutuu tekemään muita toimia, esimerkiksi heivaamaan määräaikaisia pihalle ja pitämään rekrytointikieltoja yllä, pahimmillaan se joutuisi lomauttamaan meidät.

Lomarahavapaata voi pitää tällaisten vaihtoehtona. Normaalitilanteessa en missään tapauksessa suosittelisi tällaista lahjaa, mutta nyt on kyseessä käytännössä työn kasautumisen ja lomautuksen palkallinen vaihtoehto. Uskon vakaasti, ettei tiedeyhteisön kohtaama arvostuksen ja rahoituksen puute voi olla pysyvä olotila. Missään tapauksessa en tule omalta osaltani sallimaan sitä, että meistä säästäminen jäisi pysyväksi olotilaksi. 90-luvun virhettä ei päästetä toistumaan, silloin kärsimme laman hetkellisistä säästötoimista vuosikymmenen ajan, ja vieläkin. Me emme myöskään säästä toisten puolesta, säästöön saavat osallistua aivan kaikki. Siitä pidän huolen sekä yliopiston hallituksen jäsenenä että sopimusneuvottelupöydissä.

Lomarahavapaan kuuluu näkyä

Lomarahavapaista vielä: Olen kuullut esimiehistä, joiden mielestä lomarahavapaita ei kuuluisi pitää, sillä ”Suomi nousee työllä, ei lomailulla”. Väärin. Suomi nousee sillä, että ihmisillä on rahaa, ja aikaa kuluttaa sitä, ja investoida. Jos pidämme ylimääräisiä lomia, niiden on _tarkoitus_ näkyä yliopiston arjessa. Ylimääräinen poissaolo, oli se lomarahavapaa taikka lomautus, näkyy työn tuloksessa, työtä tehdään silloin vähemmän ja ovet ovat pitempään kiinni. Koska kukaan meistä ei ole ylimääräinen, ja jokainen meistä tekee jo niin paljon työtä kuin normaalin työaikamme puitteissa on mahdollista.

Älkää ylittäkö itseänne, sillä silloin rima vain nousee. Tehkää hyvää työtä, tehkää se hyvällä ajalla, huolellisesti ja sillä varmuudella, jonka vain me yliopiston ammattilaiset osaamme. Sillä Suomi nousee lamasta.

 

Mats Kommonen

TYHY PJ