Vuosi 2009

Syyskokouksen 2009 pöytäkirja

Puheenjohtaja Mats Kommosen pitämä puhe
YHL:n Yliopistopäivässä 18.9.2009

Koska neuvottelut ovat juuri käynnistyneet hyvässä hengessä, ja aikaisemmissa puheenvuoroissa on hyvin tuotu esille käytännön haasteita ja neuvottelujen lähtökohtia, pidän vähän erilaisen esityksen. Se on maalailua, taustaa, eväitä kaikille neuvottelujen osapuolille niin valtakunnallisiin kuin paikallisiinkin pöytiin.

(1.)

Viime viikolla meille kerrottiin korkealta taholta puolileikillisesti, että yliopistouudistus on ainakin valtion näkökulmasta valmis, ja että nyt on aika juhlia. Nyt kun ne juhlat on pidetty, on jälleen työnteon aika, ja meillä yliopistoissa työtä riittää, jotta sanat ja säädökset muuttuvat uudeksi yliopistoksi sadan viiden päivän kuluttua. Meidän on luotava uusi yliopisto, joka jatkaa uudistetun yliopistolain viitoittamalla tiellä ja tuottaa valtakunnan korkeinta tiedettä ja sivistystä.

Yliopistot ovat historiallinen instituutio omine perinteineen ja omine tapoineen. Sen lisäksi yliopisto on työnantaja siinä missä kaikki muutkin työnantajat. Valtio on halunnut luoda yliopistoista uudenlaisen julkisoikeudellisen oikeushenkilön, jossa esimerkiksi palvelussuhdemuoto on kaikilla työsuhde.

Yliopistouudistus ei ole meidän yliopistolaisten virkamiestenkään kannalta yksinomaan huono juttu. Meidän, jotka hallinto- ja tukitehtävissä pidämme pystyssä sen rakenteen, jonka suojissa tiedettä tehdään. Yliopistoilla on historiallinen mahdollisuus luoda itsensä uudestaan ja hankkiutua eroon monesta historiallisesta rasitteesta tai turhasta jäykkyydestä. Samalla kuitenkin täytyy muistaa, että osa vanhoista rakenteista on edelleen hyödyllisiä, niille on omat - eivät ehkä kovin näkyvät - syynsä, eikä niitä kannata repiä alas.

Paljon on puhuttu esimerkiksi johtamisen esteenä olevista hidasteista, joiksi monet monijäseniset hallintoelimetkin luetaan. On puhuttu virkasuhteista, jotka luovat virkamiehelle liian tukevan penkin, jonka käsinojista voi pitää kiinni tekemättä mitään hyödyllistä. On jopa puhuttu vaikeista henkilöstöjärjestöistä, jotka vaativat kaikenlaista.

Ehkä olisi kuitenkin syytä ajatella näitä vähän syvällisemmin. Itse, kun olin armeijassa, opetin alokkailleni yhden evään, jolla selvitä peruskoulutuskaudesta ja koko varusmiespalveluksesta helpommin. Jos joku käskee teitä tekemään jotain, minkä järkevyyttä ette hyväksy tai ymmärrä, älkää yrittäkö luimuilla siitä ohi, vaan koettakaa miettiä jälkeenpäin illalla moisen käskyn tai toimintarakenteen perimmäinen tarkoitus. Jos otatte asioita vastaan ainoastaan ylhäältä annettuina järjettöminä käskyinä, teette palvelusajastanne luultavasti kurjaa. Jos ymmärrätte asian taustan, saatatte olla tilanteessa jopa fiksumpi kuin se, joka käskyä on juuri antanut. Lähes jokaisen älyttömältä tuntuvan armeijan toimintatavan taustalla on jokin todellinen ja harkittukin tarkoitus, vaikka nykytoteutus vähän ontuisikin, lisäksi jotkin asiat ovat vain muotoutuneet ilman eri harkintaa mutta lopulta hyvin kokonaisuutta palvelevaksi.

Meillä yliopistoissa monet "dynaamisen hallinnon hidasteet" ovat myös joko harkittuja taikka sitten olosuhteiden luomia kokonaisuuden osia, jotka ovat hyödyllisiä kun niitä käytetään oikein ja oikeassa tarkoituksessa. Tällaista vyyhtiä on hankalaa lähteä purkamaan, mutta nyt yliopistouudistuksen yhteydessä meillä on siihen hyvä mahdollisuus, kunhan hahmotamme asioiden alkuperäiset taustat ja varomme repimästä asioita pikapäiten rikki. "Johtamisen hidasteet" ja "virkapoterot", esimerkiksi, ovat ehkä syntyneet huolehtimaan toiminnan laajapohjaisuudesta tai riippumattomuudesta, taikka siitä, ettei äkkinäisesti pääse tapahtumaan kauheita virheitä, joita esimerkiksi kokematon johtaja voisi saada aikaan.

Kun nyt olemme jonkinlaiseen muutoksen vaiheeseen astumassa, meidän on hyvä kaikkien etsiä ja ymmärtää erilaisten asioiden taustat sekä kaikki se, mitä jonkin "tulpan" poistaminen voi aiheuttaa.

Mikäli jokin tällainen "tulppa" poistetaan, siitä seuraa epäjatkuvuuskohta, jonka yhteydessä rivit on saatava kasaan ja asiat järjesteltävä uusiksi. Mikäli järjestelijänä on sama taho, joka on "tulpan" irti repäissyt, sen voi olla vaikeaa olla uskottava järjestelijä, jos se turvautuu vain käskemiseen, valta-asemaansa tai varsinkaan ääneensanomattomiin realiteetteihin.

Siksi tarvitaan tahoja, jotka voi ottaa osapuoleksi asioiden kuntoon järjestelemisessä. Mikä olisi parempi taho asioiden yhdessä järjestelemiseen kuin ihmiset, joiden olosuhteita ja elämää asia koskee. Jotkut monimutkaisemmat järjestelyt kannattaa hoitaa koko porukan kanssa yhdellä kertaa. Sitä varten yhteiskuntaamme on vakiintunut sopimusjärjestelmä ja siksi perustuslaissammekin on asetettu loukkaamaton yhdistymisvapaus. Se on hyödyllistä kaikille, ennen kaikkea työnantajalle.

(2. Esimerkki toisaalta)

Virkasuhteita on ennenkin muutettu työsuhteiksi. Tämä on ollut tendenssinä monissa sellaisissa tehtävissä, joissa ei olla selkeässä suoraan valtiojohtoa palvelevassa hallintotehtävässä tai välittömän virkavallan käyttäjinä. Vastaavanlainen muutos on tapahtunut myös kunnallisella puolella, missä kaikkein tärkeimpänä esimerkkinä on ollut sairaalahenkilökunnan asteittainen muuttuminen virkasuhteisista työsuhteisiksi.

Mielestäni sairaalahenkilökunnan palvelussuhdemuodon muutos ja sen seuraukset ovat hyvä esimerkki siitä, miten palvelussuhdemuodon muuttumisen vaikutuksia ei ole täysin ymmärretty etukäteen eikä hyväksytty jälkikäteen. Se osoittaa, millaisessa murroksessa yhteiskuntamme palvelussuhdekäsitykset ja normit ovat. Se osoittaa myös pelottavaa alttiutta puuttua sopimuksen ehtoihin jälkikäteen yksipuolisesti.

Kun sairaanhoitajat olivat nostamassa työtaistelu-uhkaa päälle, he käyttivät työsuhteiselle täysin sallittua työtaistelumuotoa eli joukkoirtisanoutumista. Yhtäkkiä koko yhteiskunta heräsi huomaamaan, että yhteiskunnalle tuiki tärkeät työntekijät ovat lähdössä työpaikoiltaan, ja se ei saisikaan olla sallittua. Kuitenkin palvelussuhdemuodon muuttamisessa on ollut juuri tästä kysymys. Julkisoikeudellisen palvelussuhteen perusidea on se, että ihminen asettuu julkiseen palvelussuhteeseen omalla suostumuksellaan. Hän sitoutuu pitämään yhteiskunnan pyörät pyörimässä ja hän samalla hyväksyy monien oikeuksiensa kaventumisen, tärkeimpänä näistä oikeus moniin työtaistelumuotoihin ja oikeus tehdä vain niitä tehtäviä ja niillä ehdoilla, joista on sopimuksella sovittu.

Nyt, kun työsuhteinen päättikin käyttää lainmukaisia oikeuksiaan, kaikki huomasivat että jotain kauheaa oli tapahtumassa. Mitä seuraavaksi tapahtui? Alettiin säätää lakia, jossa näitä oikeuksia rajoitettiin ja työsopimuksen, työehtosopimuksen ja niihin liittyvien oikeuksien perustuksia alettiin repiä yksipuolisesti rikki. Olin järkyttynyt siitä, että missään ei noussut näkyväksi keskusteluaiheeksi sitä, missä kohtaa varsinainen virhe oli tapahtunut, eikä sitä miten syvältä oikeusvaltiomme perusperiaatteita tässä rapautettiin.

Kun palvelussuhdemuutoksen taustalla oli kaiketi ollut tavoite lisätä työnantajan liikumavapauksia työehdoissa, palkkauksessa, työtehtävien joustavassa muuttamisessa ja niin edelleen, matkan varrella unohtui että vastaavat lisävapaudet kuuluvat kaikkien oikeusperiaatteiden mukaan myös työntekijälle. Mukaanlukien samat työtaisteluoikeudet kuin muillakin työsuhteisilla aloilla.

Mielestäni tämä tapahtumasarja toimii esimerkkinä siitä, miten tärkeää on ottaa huomioon kaikki palvelussuhdemuodon muuttumisen ja työnantajan oikeusaseman muuttumisen mukanaan tuomat uudistukset. Missään vaiheessa ei saa olettaa tai luulla, että kaikki asiat jatkuvat entiseen malliin, jos säädöspohja muuttuu niin oleellisesti kuin nyt yliopistoissa tapahtuu. Siksi meidän täytyy nyt kaikkien yhdessä huolehtia siitä, että kaikki järkevät asiat pidetään mukana uusissa sopimuksissa ja että ne rakennetaan yhdessä mahdollisimman nopeasti mutta perusteellisesti. Näin kannattaa tehdä, jottei millekään osapuolelle tule sellaisia epämiellyttäviä yllätyksiä, jotka haittaavat yliopistojen toimintaa ja yhteisen tavoitteemme saavuttamista.

(3. Sopimus)

Mistä sitten sopimuksissa sovitaan? Tärkein sopimus on tietysti työsopimus. Sellainen on solmittava jokaisen työntekijän kanssa ja se on tehtävä kirjallisesti. Sopimuksessa sovitaan keskeiset palvelussuhteen ehdot ja työtehtävät. Sen lisäksi nojataan tietysti työsopimuslakiin ja joukkoon muita lakeja.

Valtion yleisissä työehtosopimuksissa sovitaan vanhoja yliopistojakin koskien aivan perusasioista, kuten palkanmaksupäivästä, vuosiloman pituudesta, sairauspoissaolojen korvaamisesta, erilaisten vapaiden pitämisestä, ja tietysti henkilöstön edustamisestakin ja monista muista järjestelyistä.

Monet yleisten työehtosopimusten määräyksistä periytyvät tavalla tai toisella jostain laista, ja sopimuksessa on tarkennuksia tai pieniä parannuksia lain säädöksiin nähden. Ilman sopimuksiakin siis monet asiat pysyvät voimassa. Veikkaan, että jos lähtisimme sopimatta soveltamaan pelkkiä lakien määräyksiä, olisimme melkoisissa vaikeuksissa ihan jo vain senkin takia, että normeja on niin valtava määrä. Veisi luultavasti hieman pitempään kuin ensi vuoden alkupuolelle selvittää, mitä kaikkea pitää ottaa huomioon toisella tavalla ja mitkä kaikki asiat muuttuvat.

Yliopistojen henkilöstöhallinnoilla on luvassa aivan riittävästi tekemistä vuodenvaihteen molemmin puolin ja pitkälle tulevaisuuteen. Olisi hyvä, jos siellä voitaisiin keskittyä pakottavien muutosten kunniakkaaseen hoitamiseen ja niiden jalkauttamiseen sekä henkilöstöprosesseihin että ohjauksena ja asiantuntemuksena kaikkiin yksiköihin, joissa henkilöstöä on. Ei luultavasti olisi fiksua käyttää näiden asiantuntijoiden kaikkea aikaa rajujen työehtosopimusmuutosten hahmottamiseen.

Yliopistouudistuksen yhteydessä on todettu, että palvelussuhteen ehdot eivät heikkene siirtymävaiheessa. Tätä auttaa toki sekin, että lain mukaan vanhan yliopiston velvoitteet siirtyvät uudelle yliopistolle ilman eri sopimistakin. Jotta tilanne ei olisi miltään osin epäselvä, työehtosopimusasioista pitäisi sopia mahdollisimman nopeasti.

On aivan varmasti kaikkien etu, jos saamme kohtuullisen kivuttomasti sovittua useimpien nykyisten sopimusmääräysten jatkumisesta uusissa yliopistoissa. Tällaisessa epäjatkuvuustilanteessa, jollaiseen ei olla jouduttu moneenkymmeneen vuoteen, kannattaa jatkuvuutta ylläpitää kaikilla sektoreilla, joilla ei ole erityistä pakko äkkinäiseen muutokseen. Kaikenlainen äkkinäisyys on elementti, joka vaikuttaa kaikkien työkykyyn ja työtehoon. Kaikki epäselvät asiat vaikuttavat negatiivisesti yliopiston lopputuotteeseen, eli tutkimukseen ja opetukseen. Jos työntekijä pohtii oman palvelussuhteensa ehtojen epävarmuutta vielä ensi keväänä, menevät kesäsuunnitelmatkin pieleen ja silloin ei työnteostakaan tule mitään. Jos työntekijä kokee asemansa epävarmaksi, sitä ei saa käskemälläkään kuntoon; siitä on seurauksena vain työtehon laskua tai pahimmillaan työkyvyttömyyttä. Me ihmiset olemme sellaisia, että jos joudumme olemaan huolissamme perusasioista, keskittyminen työntekoon on joko vaikeaa tai mahdotonta.

(4. Yhteistoiminta)

Se, mikä erityisesti kannattaa huomioida yliopistouudistuksessa, on johtamisen ja itsehallinnon muutokset. Lainsäätäjä on tahtonut, että yliopistoissa on enemmän yksilöjohtamista ja vähemmän kollegiaalista päätöksentekoa. On haluttu, että päätöksenteko virtaviivaistuu ja debaatti vähenee.

Se, mikä muutoksen yhteydessä on välttämätöntä pitää mielessä, on henkilöstön rooli yhteistoimintalain kannalta. Yliopistoissa on nykyisellään vaihtelevat käytännöt valtion yt-lain kirjaimen ja hengen toteuttamisesta. Tämä on ollut käytännössä mahdollista siksi, koska monissa kollegiaalisissa elimissä on ollut käytännössä samoja ihmisiä kuin yt-pöydissä, ja koska asia käsitellään monijäsenisissä hallintoelimissä, saman käyminen kahteen kertaan läpi on jätetty usein tekemättä.

Täytyy kuitenkin muistaa, että monijäsenisten hallintoelinten jäsenyys ei ole koskaan ollut sama asia kuin henkilöstön edustaminen yhteistoimintaelimessä. Ei ole koskaan ollut eikä tule varsinkaan tulevaisuudessa olemaan, vaikka johtoelimissä edelleenkin saattaa olla tuttuja kasvoja yhteistoiminta- ja neuvottelupöydistä.

Pahat kielet ovat kertoneet, että yksi syy uuden yliopiston hallitusta koskevien pykälien rajoittavuuteen, esimerkiksi tarkat luvut kokoonapnovaihtoehdoista, perustuisivat haluun nimenomaan rajoittaa järjestöjen mahdollisuuksia saada laajasti edustajiaan hallitukseen.

On kuitenkin aina ollut henkilöstön oma asia, päättääkö se järjestäytyä yhdistyksiin vai ei, ja sen lisäksi on vielä kokonaan oma kysymyksensä se, onko henkilöstö halunnut asettaa samoja ihmisiä sekä etujaan ajamaan että yliopistoaan, laitostaan tai tiedekuntaansa johtamaan. Ja näin tulee olemaan vastaisuudessakin, niin kauan kunnes joku Suomen perustuslaissa toisin säätää.

On yliopiston toimintakyvyn kannalta välttämätöntä, että yliopiston edustaja muistaa aina, puhuuko hän henkilöstön edustajan vaiko hallintoelimen jäsenen kanssa. Vaikka naama olisi sama, rooli on aivan eri. Uskon että monet turhat riidat ja epäselvyydet ovat johtuneet siitä, ettei tätä eroa ole muistettu. Yhteistoimintaa on jäänyt hoitamatta, hallintoelinten jäseniä on nähty järjestöihmisinä eikä päätöksentekijöinä.

Joka tapauksessa yhteistoiminnan säädösten noudattaminen täytyy yliopistoissamme tarkistaa ja saattaa ajantasalle. YT on pakottavaa normistoa sekä valtiolla että yrityspuolella, ja on kaikkien etu, jos se osataan nähdä toimintaa auttavana ja ristiriitoja ehkäisevänä työvälineenä. Joka tapauksessa yhteistoiminnan periaatteet ja käytännöt täytyy ajatella uusiksi sekä työntekijä- että erityisesti myös työnantajapuolella.

(5. Muitakin tärkeitä asioita on)

Miksi on kaikkien etu saada sopimuspuoli nopeasti jonkinlaiseen kaikkia tyydyttävään kuntoon? Siksi, että meillä on muitakin isoja asioita hoidettavanamme. Me emme tarvitse ensi vuodelle yhtään sellaista ongelmaa, joka on jonkinlaisella kohtuudella ratkottavissa pois jo tänään. Jos jokin siirtymävaiheen asia halutaan saattaa toiselle tolalle tai uudistaa sopimuspuolta, siihen meillä lienee aikaa seuraavallakin kierroksella. Mikään ei ole enää ikuista yliopistoissakaan.

Yliopistojen henkilöstörakenne on joka tapauksessa muuttumassa. Ellei eläkkeellesiirtymisoikeutta ihan lähivuosina poisteta, meillä pysyy käynnissä suuri työtehtävien uudelleenjako lähivuosina. Mikäli sopimustoiminnassa yhtenä tavoitteena on esimerkiksi henkilöstön liikuttelun helpottaminen, siihen löytyy jo muutenkin, olemassaolevan normiston perusteella, aivan riittävästi välineitä, koska tuoleja tyhjenee ja pienorganisaatioita on laitettava uusiksi. Välineitä kannattaa käyttää yhteistoiminnan parhaita käytäntöjä hyödyntäen, koska työyhteisön sitouttaminen muutoksiin on nyt tärkeämpää kuin koskaan.

Yliopistojen voidaan ajatella olleen edellisessä mullistuksessa 90-luvun laman yhteydessä. Silloin valtio oli kriisissä, jopa lähellä poikkeustilaan siirtymistä, ja osallistuminen hätätalkoisiin oli tarpeellista. Sen jälkisiivoukset vain jäivät tekemättä, ja muistoksi jäi paljon epäkohtia, joista yliopistoissa ei olla päästy eroon. Monet tukipalvelut ovat jääneet lamanaikaiseen kuristukseen, mikä on johtanut esimerkiksi työsuojelullisten standardien laskuun. Yliopiston rakenteellinen korjausvelka pääsi kasvamaan niin suureksi, ettei oikein olla selvitty korkojenkaan maksusta kunnolla. Yliopistoissa on siis piilossa työkykypommeja, jotka voivat kovasta ravistelusta pamahtaa tuhoa ja hävitystä aiheuttaen.

90-luvun laman jälkiseurauksena meille jäi lisäksi jonkinlainen epäsuhta työn ja palkan välille. Tämä on edelleen totta. Henkilökunta ei ole massa, jonka palkka on nousut 15 prosenttia, vaan henkilökunta on joukko ihmisiä, joilla on henkilökohtainen palkkansa. Yleinen työmarkkinoiden asenteiden kiristyminen ja edellä mainittu rakenteellinen korjausvelka ovat synnyttäneet tilanteen, jossa työpanos ja siitä maksettava korvaus eivät välttämättä ole enää tasapainossa. Valtion leipä on enää pelkästään kapea. Monet meistä, minä mukaan luettuna, kokevat tekevänsä niin tärkeää työtä, että ovat valmiita tekemään sitä hieman markkinahintoja alemmalla palkalla. Kuitenkaan ei pidä olettaa, että olisi järkevää saatikka mahdollista yrittää käyttää tätä hyväkseen ja luoda jonkinlaista julkishallinnon köyhälistöluokkaa maahamme. Yksikään valtio, jossa sille tielle on ajauduttu, ei ole hyvä heillekään, joilla tulotaso on parempi.

Yliopistoissakaan ei siis ole fiksua yrittää luisua tielle, jossa säästötavoitteet yritetään saada palkkatasoa pudottamalla. Yliopistoissakin on huolehdittava siitä, että sen tarjoamalla palkalla on mahdollista pysyä yhteiskunnan normaalina jäsenenä, jolla on muun muassa mahdollisuus asua yhteiskunnan yleisen tason mukaisesti, kulkea töihin järkevin välinein, syödä terveellistä ruokaa ja ehkä harrastaakin jotain. Yhteiskunnan yleisestä palkkakehityksestä jättäytyminen tai epäterveen työtaakan sälyttäminen tuo vain huonoa yliopistolle ja koko yhteiskunnalle. Se olisi kuormasta syömistä.

Tulevat rahoitusongelmat on korjattava muilla välinein.

(6. konkluusio)

Meitä järjestöosapuolia kritisoidaan toisinaan siitä, että olemme hankalia ja sanomme tylsiä asioita. Ehkä tämä on kuitenkin sellainen ala, jonka työ on parhaimmillaan silloin kun se on täysin näkymätöntä. Ehkä parhaat kiitoksemme ja paras yhteistyömme näkyy vain pienissä neuvottelupöydissä ja harvinaisten, lyhyiden mutta sitäkin palkitsevampien onnistumisten hetkellä. Lopun aikaa arkisessa aherruksessamme joudumme lähinnä valvomaan niinä pieninä juhlan ja yhteisen kiitoksen hetkillä sovittuja asioita ja puuttumaan epäkohtiin. Edunvalvoja valvoo, sellaisia me olemme.

Asiamme on kuitenkin yhteinen. Edustamiemme työntekijöiden hyvä työpaikka syntyy hyvästä ja terveestä työnantajasta ja terveestä työyhteisöstä, meidän etumme siis syntyy työnantajan edun kautta, ei sen kustannuksella. Mikäli joku toisin väittää, hänen on syytä miettiä onko hän ajatellut rakenteen loppuun asti omassa päässään.

Työnantajan näkökulmasta henkilöstössä on pohjimmiltaan kyse resurssista, jonka avulla työnantaja toteuttaa tarkoitustaan. Resurssista täytyy pitää huolta ja se täytyy pitää mahdollisimman tehokkaana. Ihminen, resurssina, pysyy tehokkaana kun hän kokee itsensä asianmukaisesti kohdelluksi, huomioon otetuksi ja vääryyttä kärsimättömäksi.

Todellisessa maailmassa, nyky-yhteiskunnassamme, se on mahdollista vain ja ainoastaan sopimalla. Ja sopimusta ehdottomasti aina kunnioittamalla.

YHL - Sytyttääkö -seminaari 18.9.2009

Mats Kommonen
Turun yliopiston henkilökuntayhdistyksen puheenjohtaja
Yliopistojen ja tutkimusalan henkilöstöliiton hallituksen jäsen

Yhdistyksen lausunto uudesta yliopistolakiluonnoksesta

Vuoden 2009 toimintasuunnitelma

Toimintakertomus 2008

Toimintakertomus 2007

Vuosi 2006

28.-29.1. Risteily Silja Operalla
Kävimme testaamassa n. 40 hengen porukalla Silja Operan viimeisiä hetkiä Siljan lipun alla. Mukavan pieni laiva, jossa tekemistä riitti kohtuullisesti sekä illalla että päivällä. Rentouttava risteily kaiken kaikkiaan!

Turun Käsityömessut 18.-19.3.2006

Viinikurssi 29.3.2006
Kokoonnuimme 18 innokkaan viininystävän porukalla keskiviikkona 29.3. klo 16.30 Viinille-ravintolassa, Humalistonkatu 6. Maistelimme kolmesta eri rypäleestä tehtyjä viinejä, yhdet vanhalta viinialueelta, Euroopasta ja yhdet uusilta alueilta. Kuulimme mainion esitelmän viinin valmistuksesta ja viinien eri ominaisuuksista ja herkuttelimme viineistä myös pienen suolaisen piirakan ja salaatin kera.

Hectorin konsertti Elysee Arenalla perjantaina 31.3.2006

Teatterimatka Raumalle: ”Danny” -musikaali 6.4.2006

Vierailu Turun Taidemuseossa 19.4.2006

Rinneautoilua Hirvensalossa toukokuussa 2006
Tyhyn kevään virkistysohjelmaan kuului myöhäisenä lisäyksenä rinneautoilu MCC Action Parkissa, Hirvensalon laskettelurinteessä. Aurinkoisessa säässä järjestettyyn tapahtumaan osallistui kymmenen yhdistyksen jäsentä.

Sadonkorjuujuhla Rauhalassa 30.8.2006

Retki Heljä Liukko-Sunströmin taidetaloon Humppilaan, Nuutajärven lasitehtaaseen ja käynti laukkutehtaan myymälässä 9.9.2006.

Opastettu tutustuminen biljardiin 11.10.2006. Keskiviikkona käytiin tutustumassa opastetusti biljardin peluuseen Aurabiljardissa (Yliopistonkatu 14).

TYHY sponsoroi lippuja Osaava nainen -tapahtumaan 20.-22.10.2006 Turun Messu- ja kongressikeskuksessa. Jälleen kerran kävijöitä oli kymmennittäin!

TYHY:n 55-vuotisjuhlat pidettiin 19.11.2006 Turun Upseerikerholla.
Juhla alkoi klo 19 tervetuliaismaljalla ja pj Mats Kommosen puheella. Osallistujia oli melkein 90 ja hauskaa oli: kuuntelimme Seppo Markkasen historiakatsausta, nauroimme Duo Improbaatturin työpaikkakonsultteja, ihailimme Samba Cariocan tanssijoita ja bateriaa sekä tietysti söimme herkullista ruokaa! Lopuksi innokkaimmat pääsivät tanssilattialle Huwiset-orkesterin tadissa.